loader image

Haemme jälleenmyyjä- ja kumppaniyrittäjää Konneveden Koskille

Kellankosken Voima Oy hakee tulevaisuuteen katsovaa

JÄLLEENMYYJÄ- JA KUMPPANIYRITYSTÄ

rakentamaan matkailun parissa pitkäjänteistä yhteistyötä Konneveden seitsemän kosken koskireitin kehittämiseksi Konneveden Kosket -brändin alla vuodesta 2023 eteenpäin. Kellankosken Voima Oy hallinnoi Konneveden ja Hankasalmien kuntien alueella Keski-Suomessa sijaitsevaa seitsemän kosken koskireittiä ja niiden liiketoimintaa tukevia kiinteistöjä. Koskireitti koostuu Siikakoskesta, Taikinaisesta, Karinkoskesta, Kellankoskesta, Yläinen-nimisestä koskesta, Keskisenkoskesta ja Hannulankoskesta. Konneveden Kosket ovat hyvien liikenneyhteyksien päässä kaikista ilmansuunnista saavuttaessa. Jyväskylään matkaa kertyy noin 60 kilometriä, Kuopioon noin 100 kilometriä ja Äänekoskelle reilu 30 kilometriä. Jyväskylän lentoasemalle matkaa on noin 50 kilometriä.

Konneveden Kosket ovat ilmiömäisen upeat sekä kalastoltaan että luontoarvoiltaan. Keskellä Suomea sijaitseva laajalti tunnettu perhokalastajien paratiisi on ollut läpi sukupolvien haluttu kalastuskohde. Onpa koskillamme nähty kalastamassa innokkaita perhokalastajia aina valtiopäämiehiin, kuten Urho Kekkoseen ja Jimmy Carteriin saakka. Kilometrien mittaisella seitsemän kosken reitillämme pääset tavoittelemaan villiä suurtaimenta upeissa luonnonmaisemissa lähellä Etelä-Konneveden kansallispuistoa. Kalareissu tänne jättää unohtumattomat muistot, tuletpa sitten taimenjahtiin vuolasvirtaisella Kellankoskella tai narraamaan haukia leppoisille välivirta-alueille. Konneveden Kosket on Villi taimen pro -luokiteltu kalastuskohde, joten kalastus tapahtuu villin taimenen ja arvokkaan kalakantamme ehdoilla.

Nyt haettavan jälleenmyyjä- ja kumppaniyrityksen vastuulle kuuluu Konneveden Koskien kalastusmatkailu ja muu koskireitin liiketoimintakäytön kehittäminen yhteistyössä Kellankosken Voima Oy:n kanssa, kalastusmatkailun käytännön toteutus ja kiinteistöjen jälleenmyynti. Koskireitin osalta haettavan yrityksen vastuulle kuuluvat Siikakosken, Taikinaisen, Karinkosken, Kellankosken, Keskisenkosken ja Hannulankosken jälleenmyynti sekä kehittäminen.  Vaihtoehtoisesti neuvotella voi myös kokonaisuudesta Siikakoski, Taikinainen, Karinkoski ja Kellankoski. Näiden lisäksi valittavan kumppanin toivotaan kehittävän myös koskialueiden ulkopuolisten välivirta-alueiden liiketoimintaa.

Kellankosken Voima Oy:n tavoitteena on löytää kumppani, joka on sitoutunut koskireitin arvokkaan kalakannan ja erityisesti villin järvitaimenen suojelemiseen liiketoiminnassaan. Kumppanin tulee myös olla halukas sitoutumaan toimijaksi pitkäjänteisesti ja on valmis kehittämään alueen liiketoimintaa sekä investoimaan siihen. Kumppanin tulee myös kyetä esittämään realistinen ja toteuttamiskelpoinen liiketoimintasuunnitelma Kellankosken Voima Oy:lle.

Odotamme valittavalta kumppanilta vahvoja näyttöjä tuloshakuisessa matkailuliiketoiminnassa. Ennakkoluuloton, tulevaisuuteen katsova, asenne on vahvuutenne ja olette valmiita kehittämään koskireitin ohella koko Konneveden matkailua eteenpäin alueen muiden yritysten sekä yrittäjien kanssa. Kellankosken Voima Oy toimii yhdessä Konneveden kunnan kanssa tiiviissä yhteistyössä Visit Jyväskylä Regionin kanssa alueellisen matkailun kehittämistyössä.

Kiinnostuitko? Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi, liiketoimintasuunnitelmasi ja visiosi siitä, miltä Konneveden Koskien tulisi näyttää tulevaisuudessa, viimeistään 17.4.2022 mennessä osoitteeseen [email protected].

Annamme mielellämme lisätietoja ja keskustelemme yhteistyömahdollisuuksista.

Ota yhteyttä:

Riku Tulla
toimitusjohtaja
Kellankosken Voima Oy
040 663 4225
[email protected]

Siikakoski on yksi Konneveden Koskien tunnetuimmista ja arvostetuimmista koskikohteista.

Kellankosken Voima on Konneveden kuntakonserniin kuuluva vuonna 1929 perustettu osakeyhtiö, jonka toimintaan kuuluvat Konneveden koskireitin ja sen varrella sijaitsevien omistamiensa kiinteistöjen käytön kehittäminen Konneveden Kosket -brändin alla, Kellankosken vesivoimalaitoksen hallinta sekä kuntakonsernille tuotettavat monipuoliset markkinointi-, viestintä- ja elinkeinopalvelut.

Konneveden Kosket™ ovat ilmiömäisen upeat sekä kalastoltaan että luontoarvoiltaan. Keskellä Suomea sijaitseva seitsemästä koskesta koostuva kilometrien mittainen reitti on ollut läpi sukupolvien haluttu kalastuskohde upeissa luonnonmaisemissa lähellä Etelä-Konneveden kansallispuistoa. Konneveden Kosket on Villi taimen pro -luokiteltu kalastuskohde, joten kalastus tapahtuu villin taimenen ja arvokkaan kalakantamme ehdoilla.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *